Pakoputken liitospultin kadonneet mutterit

Yleistä keskustelua vioista ja ongelmista
Mittumaari
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 3
Liittynyt: 02 Huhti 2013, 07:26

Ajoin mökille pari sataa km ja viimeisten kilometrien aikana moottorin ääni voimistui, luulin pakoputkiston hajonneen. Vein auton tarkistettavaksi ja osoittautui, että pakoputken liitoksen neljän pultin kaikki mutterit olivat pois. Pulttien kierteet olivat sen näköiset, ettei niissä ruuveja vähään aikaan ole ollut. Autossa ei minun tietääkseni ole vuosiin tehty korjauksia, joissa pakoputki tai sen osa olisi jouduttu irroittamaan. Auto oli katsastuksessa noin 2 kk sitten ja selvisi moitteitta. Ikää autolla on 15 vuotta. Minusta tuntuu mystiseltä. Onko kellään käsitystä, kuinka kauan tuollainen liitos voi pysyä kasassa pelkkien pulttiruuvien varassa ilman muttereita ja mistä tuollaisessa voi olla kysymys. Auto on ollut jatkuvassa käytössä ja vuodessa tulee noin 15 000 km. Viimeiset tehdyt korjaukset autoon olivat seuraavat, onko mahdollista, että niiden yhteydessä kuitenkin on pakoputken liitos jouduttu avaamaan:
- elokuu 2020: Valvetronicin moottorin vaihto ja venttiilikopan tiivistesarja
- toukokuu 2020: Vasen ja oikea vetoakseli takana, kallistuksen vakaja edessä, etu vasen raidetangon pää.
Heguli31
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1136
Liittynyt: 29 Maalis 2010, 13:05

Ihan mielenkiinnosta; Mikä automalli ja vuosimalli on kyseessä?
Mittumaari
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 3
Liittynyt: 02 Huhti 2013, 07:26

BMW 320i vm 2005
Mittumaari
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 3
Liittynyt: 02 Huhti 2013, 07:26

En ole asiantuntija, mutta yksi mahdollisuus on tullut mieleeni. Voisiko olla, että jossain noissa edeltävissä korjauksissa korjaaja on ajatellut, että osa pakputkea pitää irrottaa ja on poistanut mutterit. Mutta sitten irrottamista ei olekaan tarvinnut tehdä ja mutterit ovat jääneet laittamatta takaisin. Voiko pakoputken osat olla niin tarttuneita toisiinsa (kun niitä ei irroitettukaan), että liitos kesti ilman muttereita kuukausia.
Vastaa Viestiin