Muut autofoorumit (esim. Vagarena)

Keskustelua ja linkkejä muista aiheista
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

Joku/jotkut olivat jo ihmetelleet miksi poistin tunnukseni eräältä toiselta foorumilta. Osa heistä käy täälläkin tai on tänne rekisteröitynyt.

No sanotaan näin, että siellä on liikaa ihan kaikkea muuta soopaa keskustelua kuin autoihin liittyvää ja ihan turhia topiceja jostain todella typeristä aiheista. Lisäksi siellä on ihan liikaa tappeluita eri nimimerkkien välillä ja solvataan puolin ja toisin milloin ketäkin. Tapellaan ja kinastellaan minkä keretään. Paljon asiattomia keskusteluja ja jutut rönsyää milloin mihinkin epäolennaiseen ja kaikki ketjut menee enempi tai vähempi off-topicin puolelle. Myös erään autonvaihtajan erikoiset sompailut ees sun taas sai minut jättämään koko paikan kun ajattelin, että mitä siellä teen kun osa on todellakin niin erikoista väkeä.

Toki itsekin olen niihin tyhmiin ketjuihin osallistunut ja monia tyhmiä/epäolennaisia juttuja suoltanut tai outoa huumoria viljellyt, mutta se koko saitti on mennyt ihan pelleilyksi. Siellä on liikaa nuoria (osa toki erittäin fiksuja, hyvin käyttäytyviä ja tietäviä) ja liikaa sellaista väkeä joka ei autoista tai tekniikasta ole kovin hyvin perillä. Palsta on vaan keskittynyt epämääräisten juttujen suoltamiseen ja yleiseen kirjoitusvimman purkamiseen&suunsoittoon. En itsekään ole täydellinen, mutta tuon yleisen häröilyn ja tiettämättömyyksien yms. takia päätin poistua koko saitilta. Koko sivusto alkaa olla vastine suomi24:lle.

En edes aja kyseisen palstan merkillä enää (enkä tiedä milloin palaan VW:n rattiin jasiihen menee ainakin aikaa jos niin joskus käy) joten mitä siellä teen ja kun monikaan siellä ei ymmärrä tai halua edes ymmärtää, että mitä hohtoa muka BMW:ssä on ja miten se voi olla muka hyvä tai erinomainen auto tai eivät ymmärrä sitä miten joku voi olla parempi tuote kuin VAG auto tai miten joku voi olla niin tyytyväinen autoonsa kun se ei ole Skoda tai VW.

Lisäksi siellä on eräs tyyppi jonka outo huumori (jos se on huumoria) ärsyttää minua todella paljon ja se hänen asenteensa, että hänelle ei bemaria ikinä ja että kaikki bemarilla ajavat on mulkkuja, k-päitä, ei osaa ajaa autoa, niillä on asennevamma ajamiseen ja liikenteeseen, ne on kaikki miesten perään, bemarit on --skoja autoja, takaveto on p--seestä, bemarikuskit on vammaisia tai neitejä tai kaikki jotain amiksia yms. on todella kapeakatseista ja ottaa todella aivoon. Lisäksi hän haukkuu kyseessä olevan palstan kaikki bemarit ja niillä ajavat ja löytää niistä vaan pelkkää miinusta. Mies ylistää vain Skodaa minkä ehtii vaikka profiilin mukaan hänellä on aivan muun merkkinen auto. Hänellä lienee ollut Skoda tai sitten se on mietteissä (en tiedä tarkemmin enkä välitäkään tietää). Minuun hänellä on jokin erityinen "viha" koska minua hän nälvi kaikkein eniten ja kettuili milloin mistäkin vaikka en ikinä "sanonut" hänelle mitään henkilökohtaista tai tarkoittaanut mitään pahaa. Tuossa tyypissä ottaa päähän myös eräs lausahdus jota hän viljelee aina kun saa jonkin henkilön ärsyyntymään. Todella inhottavaa käytöstä ja jos hän käyttäytyy reaalimaailmassakin todella noin, niin ihme ettei tule yhteenottoja.

Mutta se bemareita ja niiden kuskeja kohtaan oleva viha tai inho ja niille nauraminen ja ko. merkin haukkuminen on jotenkin kohtuuttoman suurta mitä tuo henkilö suoltaa.

Ultimatevw on ihan fiksu noiden merkkien palsta ja tämä on myös fiksu palsta, mutta tuo Vagarena alkaa olla ihan suomi24-tasoa ja en ymmärrä miten sen palstan moderaattorit ovat viitsineet päästää sen palstan tuon tasoiseksi kuin se nyt on. Tosin osa niistä valvojistakin kirjoittaa jo sinne mitä sattuu ja osallistuu niihin ihmeellisiin keskusteluihin. Loput palstan luojista ja moderaattoreista ovat sitten jättäytyneet hieman taka-alalle>siksikö kun ovat vaihtaneet merkkiä (eli siis esim. Ironic32) ja loput ei sitten viitsi muuten olla enää aktiivisia kun koko palsta on nyttemmin aikamoista soopaa.
e61
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 8
Liittynyt: 24 Touko 2010, 11:48

Kirjoitit J1978 paljon asiaa. Vagarenan puolet keskusteluista on tosiaan muuta kuin foorumin nimi antaisi ymmärtää. Pääosan vie Offtopic ja yleistä muutaman sekunnin suoltamista ilman mitään ajatusta tai muuta hyötyä kenellekään.

Moderaattorien toiminta ei ole tarpeeksi ajantasaista, jottei keskustelut rönsyäisi. Liekkö moni mode alkuhuuman/merkin vaihdon vuoksi jättäytynyt taka-alalle. Uusia ei ole "rekrytoitu", jotta taso säilyisi. Huolestuttavinta on kuitenkin, että perustavat tahot ovat hiljentyneet. Mukana tuntuu olevan vain kourallinen niitä ketkä oikeasti tietävät paljon asioita ja ovat kiinnostuneita muustakin kuin jatkuvasta auton vaihdosta. Tuo Suomi24 vertauskaan ei ole enää kaukana.

Tosin Vagarena on nyt ollut vasta alle vuoden toiminnassa, joten vielähän siinä on mahdollista muuttaa suuntaa. Tällä hetkellä taso on kuitenkin laskenut huolestuttavan alhaiselle tasolle eli paljon turhaa puhetta ja vähän asiaa. Katsotaan kuinka hommat etenee.
JeanC
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1
Liittynyt: 16 Elo 2010, 23:25

J1978 kirjoitti: Lisäksi siellä on eräs tyyppi jonka outo huumori (jos se on huumoria) ärsyttää minua todella paljon ja se hänen asenteensa, että hänelle ei bemaria ikinä ja että kaikki bemarilla ajavat on mulkkuja, k-päitä, ei osaa ajaa autoa, niillä on asennevamma ajamiseen ja liikenteeseen, ne on kaikki miesten perään, bemarit on --skoja autoja, takaveto on p--seestä, bemarikuskit on vammaisia tai neitejä tai kaikki jotain amiksia yms. on todella kapeakatseista ja ottaa todella aivoon. Lisäksi hän haukkuu kyseessä olevan palstan kaikki bemarit ja niillä ajavat ja löytää niistä vaan pelkkää miinusta. Mies ylistää vain Skodaa minkä ehtii vaikka profiilin mukaan hänellä on aivan muun merkkinen auto. Minuun hänellä on jokin erityinen "viha" koska minua hän nälvi kaikkein eniten ja kettuili milloin mistäkin vaikka en ikinä "sanonut" hänelle mitään henkilökohtaista tai tarkoittaanut mitään pahaa.

Mutta se bemareita ja niiden kuskeja kohtaan oleva viha tai inho ja niille nauraminen ja ko. merkin haukkuminen on jotenkin kohtuuttoman suurta mitä tuo henkilö suoltaa.
En tiedä mistä olet saanut päähäsi, että pidän kaikki bimmerikuskeja m*lkkuina, *usipäinä tai takaveto olisi *erseestä. Ainut mitä olen maininnut on tuo "BMW, hyvä jatke kun oma ei riitä eli hyvä *ulkunjatke".

Tuon punaisella ylivedetyn kohdan tahtoisin todella löytää arenalta, mihin olen tuolla tavalla kirjoittanut :conf:

"Mies ylistää vain Skodaa minkä ehtii" Sinähän et mitään merkkiä ylistänyt!!!!! :mus:

"Minuun hänellä on jokin erityinen "viha", onko mitenkään mahdollista että joskus katsoisit itsekkin peiliin :thuup:

Ja taas olen mollannut kaikki arenan BMW -kuskeja :wassat:

Taitaapi kaikki vika olla minussa :thup:
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

No joo ehkä vähän yliammuin jotkut BMW:n liittyvät kohdat tuossa ensimmäisessä viestissä.

Joidenkin henkilöiden autoja tuolla ei toki arvostella ja se johtunee kait siitä, että ovat vanhempaa väkeä, rikkaampia tai heillä on huomattavasti kalliimpi ja varustellumpi BMW-merkkinen auto kuin minulla. Jotenkin vaan tuntui, että se minun autoni oli siellä hampaissasi kun on mm. muovia takaselkänojat ja ahtaat takatilat. Oli siellä muitakin joilla on ihan vastaavia autoja ja samalla lailla autoissaan asiat, mutta minulle siitä piti eniten kuitata. Toki siellä monessa muussakin vertailussa ja ketjussa vedin BMW:n mukaan aiheisiin (kuiin vaan bemariin liittyvissä osioissa), mutta niinhän siellä moni muukin tekee, että vertaa jotain muuta merkkiä tai muita merkkejä VAG-konserin autoihin.

Sen jälkeenkin kun vaihdoin BMW:hen osallistuin myös Audi, VW, yleistä tjs. ja Skoda ketjuihin. Ei jutut ei kyllä pelkkää bemari sitä bemari tätä jutustelua olleet vaan kyllä ihan muutakin kirjoitin...Sekä asiaa että asian vierestä ja myös toki ihan diipadaapaa kuten moni muukin. Toki BMW-painotteisemmiksi jutut meni, mutta niin ne on menneet siellä muillakin jotka on vaihtaneet merkkiä bemariin tai sitten ovat jauhaneet jostakin muusta merkistä johon ovat vaihtaneet. Joku vaan siellä kommentoi, että en enää muusta kirjoita kuin BMW:stä ja se ei kyllä mielestäni pitänyt ollenkaan paikkaansa. Kyllä VAG:n autoistakin kirjoitin ja jopa kehuin jotain malleja tai jonkun autoa.

Enkä ole täydelliseksi autoani väittänyt vaan olen kertonut sekä hyvät ja huonot puolet myös VAG-arenalla. Huonoja puoliakin löytyy ihan riittävästi vaikka niitä vähemmän onkin minulle kuin hyviä puolia. Rengasmelu on esimerkiksi ollut pieni pettymys: tarpeeksi karkealla asfaltilla tämä metelöi etupäästään lähes yhtä paljon kuin Golf Variant Sportline. Tuulensuhinat on melko hyvin saatu kuriin mutta jonkinmoinen suhina kuuluu eikä se ole yksilövika vaan koeajojen perusteella jokin rakenteellinen/muotoilullinen asia aiheuttaa sen, että maantieajossa korva aistii jonkinmoista suhinaa mikä tulee jostakin rakenteista.
Eikä tämäkään auto taida olla resonanssivapaa: samalla lailla on alkanut kuulumaan sisustuksesta satunnaisia resonointeja kun mitä Golfissakin (ja samoilla tieosuuksilla ne tulee ilmi) nyt kun auto on ollut vähän kauemmin minulla. Sellaista autoa ei nykypäivänä taida enää ollakaan joka ei jossain vaiheessa jollakin tiepätkällä pärise jostakin muoviosistaan.

Pienikin tämä varmasti takatiloilltaankin on jos kengänro on isompi kuin 43 ja takana matkustava on pidempi kuin 180cm. Minulle tämä on takatiloiltaa ihan riittävä kun mahdun 170cm avopuolison taakse todella hyvin. Todella harvoin takana matkustan joten takatiloilla ei ole mulle mitään merkitystä, mutta niille joilla on ja jotka tykkää todella väljistä takatiloista niin tuo varmasti on pieni auto siltä osin. Konttikin on melko pien se on pakko myöntää: verho pitää ottaa aina irti jos jotain korkeampaa kuskaa ja muutenkaan tuo kontti ei ole mikään tilaihme. Minulle sillä ei ole kovinkaan paljoa merkitystä kun todella harvoin tulee tilanne eteen, että jotain todella leveää tai korkeaa olisi pakko saada mukaan. Ymmärrän toki että sellainen joka tarvitsee jatkuvasti paljon tilaa ei tätä autoa valitse tai halua koska isompia takakontteja on tarjolla todella monessa halvemmassa ja kalliimmassa autossa kuin mitä tämä on.


Toki ylistin nykyistä autoani tai ko. automerkkiä monasti VAG-arenalla, mutta kylläkin kaikkein eniten ja pääasiassa BMW-ketjussa, joissakin autovaihtoa tai ostoa käsittelevissä ketjuissa ja myöskin autotalli-ketjussa oman autoni tai muiden BMW-kuskien autoesittelyiden kohdalla. Noissa osioissa se lienee kait ihan ok, että niin tekee. Toki muuallakin monasti niin tein kun vertasiin autoani tai yleensä BMW:tä niihin VW-merkkisiin autoihin joita minulla oli. Ne oli täysiä susia, vikapesiä ja niissä oli moni asia suunniteltu tyhmemmin kuin BMW:ssä ja sen toin monasti julki. Joillakin toki voi olla muita kokemuksia VAG-merkeistä ja 100% tyytyväisyys niihin. Minulla ei ollut omiini edellisiin autohin ja sen toin julki.

Sinun kirjoituksistasi vaan paistoi jotenkin sellainen asenne, että itse et ikinä hommaa bemaria ja pidät kaikkia tai ainakin suurinta osaa bemarikuskeista sellaisena kuin luettelin ja suurin osa BMW:n automalleista ja niiden kuskeista aiheuttaa sinulle oksennusreaktion tjs. Näin minä ne asiat näin.

En tiedä muista (kait siitä joku muukin saatoi ottaa itseensä> eli ne joille jotain kettuilit), mutta minua ärsytti se usein toistamasi lause: saattoi ottaa itseensä ja otti. Eli ensin olit kettuillut minulle tai jollekin jotain ja sitten kirjoitit noin kun minä tai joku muu sinuun ns. hermostui. Minua se ainakin ärsytti vielä enemmän.

Mutta ei tästä aiheesta sen enempää, en jaksa vatvoa enää näitä.
Viimeksi muokannut J1978, 17 Elo 2010, 19:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
40046132
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 27
Liittynyt: 16 Heinä 2010, 21:18
Auto: - VW Transporter 2.0 TDI, R-line, DSG, 4-motion -

e61 kirjoitti:Kirjoitit J1978 paljon asiaa. Vagarenan puolet keskusteluista on tosiaan muuta kuin foorumin nimi antaisi ymmärtää. Pääosan vie Offtopic ja yleistä muutaman sekunnin suoltamista ilman mitään ajatusta tai muuta hyötyä kenellekään.
Itsekin Vagarenaa tulee lueskeltua, jopa useita kertoja päivässä. Vähemmän on tullut kirjoitettua, kun ei oikein tiedä mihinkä väliin skriivaisi... Mutta tässä kesän aikana on kyllä tullut huomattua asioita tai pitäisikö sanoa asiattomuuksia, joihin keskustelut usein ohjautuvat. Mutta itse ko foorumin merkkiä edustavana toivon, että foorumin sisältö ei vaipuisi chattaily tasolle.
Avatar
Antinontoxic
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3734
Liittynyt: 27 Maalis 2010, 17:41
Auto: R53 Cooper S '03
Paikkakunta: Vantaa

40046132 kirjoitti:
e61 kirjoitti:Kirjoitit J1978 paljon asiaa. Vagarenan puolet keskusteluista on tosiaan muuta kuin foorumin nimi antaisi ymmärtää. Pääosan vie Offtopic ja yleistä muutaman sekunnin suoltamista ilman mitään ajatusta tai muuta hyötyä kenellekään.
Itsekin Vagarenaa tulee lueskeltua, jopa useita kertoja päivässä. Vähemmän on tullut kirjoitettua, kun ei oikein tiedä mihinkä väliin skriivaisi... Mutta tässä kesän aikana on kyllä tullut huomattua asioita tai pitäisikö sanoa asiattomuuksia, joihin keskustelut usein ohjautuvat. Mutta itse ko foorumin merkkiä edustavana toivon, että foorumin sisältö ei vaipuisi chattaily tasolle.
Käyttäjät tekevät foorumin. Kyllähän ylläpito voi hieman keskusteluja ohjata, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin käyttäjistä kiinni mistä asioista he haluavat keskustella.
40046132
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 27
Liittynyt: 16 Heinä 2010, 21:18
Auto: - VW Transporter 2.0 TDI, R-line, DSG, 4-motion -

antinontoxic kirjoitti: Käyttäjät tekevät foorumin. Kyllähän ylläpito voi hieman keskusteluja ohjata, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin käyttäjistä kiinni mistä asioista he haluavat keskustella.

Tuokin on aivan totta ja kun käyttäjiä on paljon tulee myös tekstiä paljon. Ja aina ei voi kaikkia miellyttää joka asiassa. Ja eikös se niin ole ketä leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Avatar
Ironic32
Valvoja
Valvoja
Viestit: 1497
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 00:11
Auto: E90 320dA, E39 530iA Individual
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Antinontoxic kirjoitti: Käyttäjät tekevät foorumin. Kyllähän ylläpito voi hieman keskusteluja ohjata, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin käyttäjistä kiinni mistä asioista he haluavat keskustella.
Tuo on täysin totta. Jotka ko. saitin historian tuntevat alusta asti, muistanevat, että ainakin VAG-henkinen porukka on aika herkkähipiäistä kansaa, mitä tulee moderointiin.

Eli alussa oli ehkä hieman ylilyöntejä, mutta heti nousi hirveä haloo ja purnaaminen, eli linja on muodostunut sen perusteella.

Tämän enempää en oikeastaan halua toisen palstan asioita kommentoida tällä palstalla, koska en pitänyt myöskään siitä, että VAGarenalla mollattiin UVW-palstaa yhä uudestaan ja uudestaan. Se ei ole mielestäni asianmukaista toimintaa. Tässä kirjoitetut kommentit suurimmaksi osaksi kuuluisivat tuonne toiselle palstalle, mutta tämä on toki vain oma henkilökohtainen mielipiteeni.

IMHO: Pidetään bmw-palsta bwm-palstana ja vag-palsta vag-palstana. :drink:
Jos et tee mitään, et voi tehdä virheitäkään...
Major
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 532
Liittynyt: 15 Huhti 2010, 12:52
Auto: 535xdta 2015 & F33 435iA Cab
Viesti:

Entisenä volvo-miehenä Volvolandia.com on kyllä yksi parhaita foorumeita. Siellä keskustelu ainakin 2000 luvun vehkeitä koskevilla palstoilla on pääasiallisesti erittäin asiallista. Tulee siellä vieläkin päivittäin vierailtua vakkei volvoa ole enää 3 vuoteen pihassa ollutkaan.

BTCF:llekin tulee kirjoiteltua kun siellä kutenkin aktiivisuus on tätä foorumia parempi, mutta siellä homma monesti karkaa käsistä ja foorumin ryhmittely on /C:stä...
Tuontiautoja avaimet käteen -- myös rahoitus ja vaihto -- http://www.viacar.fi
Non peeämvee
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2
Liittynyt: 30 Elo 2010, 00:25

J1978,

Asia jäi näemmä kuitenkin, vaikkei se sinua kiinnostakaan :mus: , vaivaamaan niin kovasti, että piti avautua asiasta näköjään toisaalla ja arvostella/ haukkua/ dissata kyseistä foorumia ja sen käyttäjiä melkeinpä romaanin mittaisella tekstillä. Onkohan tämä edes ainoa paikka vai mahtaako samaa kitinää löytyä myös vaikkapa Suomi 24:ltä? En ole katsonut, mutta enpä ihmettelisi.

Pidin sinua Vagareenalla ihan fiksuna kirjoittelijana, joskin BMWn mainostuksesi, ottaen palstan aiheen huomioon, meni aika-ajoin yli minunkin ymmärrykseni. Sitä kun piti olla ylistämässä vähän joka toisessa mutkassa vaikkei muiden kirjoitukset tai käsitelty asia olisi edes antaneet siihen paljoakaan aihetta. Se, että sitten vielä jälkikäteen kitiset omasta ratkaisustasi häipyä muualla on lähinnä huvittavaa ja laskee arvostustasi ainakin minun silmissäni hyvinkin paljon. Oli varmasti parempi, että poistuit tänne omiesi pariin. Täällä et varmasti kehu sitä lähes avaruussukkulaan verrattavaa kulkinettasi koskaan ikinä riittävästi eikä se harmita ketään. Kaikki on vaan :thup: :thup: .

Olisi ollut paljon suoraselkäisempää kirjoittaa vaikka viimeisen viestin yhteyteen sinne Vagarenalle, että häivyt kuvioista ja vaikka vähän perustella, eikä tulla toisaalle haukkumaan foorumia jonne sinäkin taisit useamman sata postia suoltaa. :thdw:

Toivotan pitkää ikää.
Cyclic Stig
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 138
Liittynyt: 03 Tammi 2011, 22:33

Onnekaita ovat ne jotka saavat itse päättää nimimerkkinsä poistumista/ poistamisesta. Itse en niin saanut tehdä vaan nimimerkkini (+n.600 viestiäni, joiden joukossa oli käsittääkseni myös melko informatiivistä jorinaa) poistettiin eräältä otsikossakin mainitulta VAG-aiheiselta palstalta täysin yllättäen, syytä siihen ilmoittamatta. "Vahinko" syynä, varsinkin vuorokausi tapahtuneen jälkeen, ei ole mikään syy. Jos poistetaan 600 viestiä kera palstalla jo hyvinkin tunnetun nimimerkin niin se on silloin pelkkää selittelyä, paskapuhetta.

Kehoitan pysymään kaukana kyseisestä palstasta. Nimimerkkejä tunnutaan poistavan "pärstäkertoimen" perusteella, eli jos eivät (asialliset) tekstit miellytä niin ylläpito kyllä keksii keinot.... Sainhan toki olla em. palstalla jäsenenä aika tarkkaan vuoden. Pitäisi varmaan olla kiitollinen. :sick:

Asia on edelleen "selvityksessä" omalta puoleltani. Ihmisten kategorioiminen lainvastaisin perustein vain siksi, että paikkana on internet... we'll see what happens ;)
Avatar
Micco
Valvoja
Valvoja
Viestit: 399
Liittynyt: 27 Maalis 2010, 19:33
Auto: Homewrecker E30 ikuisuusprojekti...
Paikkakunta: Joensuu

Mitenkään ahdistustasi väheksymättä, kiinnostaisi tietää mikä saa sinut sitten ajattelemaan, että viestisi ja profiilisi poistettiin kyseiseltä foorumilta tahallaan? Ulkopuolinen sai aiheesta sen käsityksen, että kyseisenä yönä foorumilla oli erittäin mittava spammihyökkäys menossa, ja tietosi olivat tarttuneet matkaan jostain spammitopicista, johon olit vastannut?

Kyseisen foorumin "ylläpitotyökaluista" en tiedä mitään, mutta ilmeisesti joku onneton valvoja oli spammihyökkäystä siivotessaan klikannut tavalla tai toisella nimimerkkisi poistoon? Seuraavana aamupäivänä ylläpito selvitteli asiaa, iltapäivällä totesi näin käyneen, ja admin kirjoitti foorumille sinulle julkisen anteeksipyynnön?

Itse en ole huomannut kyseisellä foorumilla ylläpidon poistaneen nimimerkkejä. Omasta mielestäni kyseisen foorumin "ongelma" pikemminkin on jokaisen omassa profiilissa oleva "poista profiili" nappula, jota osa käyttäjistä tuntuu painelevan kuka mistäkin syystä... :rolle: Toiset suuttuvat jostakin, ja lähtevät bittiavaruuteen, toiset haluavat "nollata" statuksensa ja tulevat samalla tunnuksella takaisin. Jotkut taas kokevat, että jos eivät aio enää kirjoittaa foorumille, niin nimimerkki on poistettava. Mikä on mielestäni sinänsä hassua, koska poistettujen nimimerkkien viestit näkyvät jäävän sinne hailakan nimimerkin ja quest statuksen kanssa.

Teitkö tuonne silloin aamulla uuden nimimerkin kyselläksesi mitä viesteillesi on tapahtunut, vai katosiko nimimerkkisi vielä myöhemmin, eli seuraavana päivänä kuin itse viestit? Kiinnostaa tämä tapaus, kun tuli sinä päivänä kyseistä episodia sillä foorumilla ihmeteltyä, ja olet asiasta ilmeisen tuohtunut.(Kukapa ei olisi, jos satoja viestejä katoaa yhtäkkiä :thdw: ) Tarinassa on takana ilmeisesti jotain muutakin, kun et usko tuohon erittäin noloon ja kiusalliseen "työtapaturmaan" kyseisen foorumin ylläpidon osalta?
Cyclic Stig
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 138
Liittynyt: 03 Tammi 2011, 22:33

Tein uuden nimimerkin, vain ja ainoastaan yhdestä syystä. Koska halusin autoani koskevan topikin ensimmäisestä viestistä autoni kuvat pois. Homma ei tuntunut onnistuvan vaikka deletoin koko sen web-albumin jossa kuvat olivat... Se oli ainoa syy ja deletoin uuden tilini samantien kun kuvat oli poistettu. Saman pyynnön esitin jo noin puoli vuorokautta aikaisemmin mutta eihän siihen toki kukaan modeista viitsinyt vastata. Vasta "kovistelemalla" alkoi tapahtua.

Muuten kommenttini on edeleen voimassa, eli "we'll see". Asiaa selvittävät nyt minua viisaammat.
Avatar
Micco
Valvoja
Valvoja
Viestit: 399
Liittynyt: 27 Maalis 2010, 19:33
Auto: Homewrecker E30 ikuisuusprojekti...
Paikkakunta: Joensuu

Ok. Harmillinen ja outo tapaus kerrassaan. Eli epäilet poistoa tahalliseksi, koska ylläpito ei heti vastannut pyyntöösi poistaa topicisi kuvia. Toivottavasti asia selviää.
Avatar
Ironic32
Valvoja
Valvoja
Viestit: 1497
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 00:11
Auto: E90 320dA, E39 530iA Individual
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Cyclic Stig: Pyydän, että lopetat tuon oman "totuutesi" levittämisen. Sinulle on moneen kertaan tehty selväksi, että kyse oli vahingosta. Syy asian hitaaseen selvittämiseen on siinä, että tuo ko. poisto-operaatio tapahtui keskellä yötä ja ko. operaation tehnyt henkilö huomasi asian vasta seuraavan päivän puolella.

Myös pahoitteluja asian osalta on esitetty, jopa julkisesti: http://www.vagarena.fi/index.php?topic=3701.0" onclick="window.open(this.href);return false;

Sinä olet koko palstan ainoa ihminen, joka tätä ei jostain syystä osaa hyväksyä.

VAGarena-palstalta ei ole koko historian aikana poistettu yhtään ainoaa aktiivista jäsentä tarkoituksella. Ainoastaan noita spämmeihin liittyviä "jäseniä" on poistettu. Muut jäsenet, jotka palstalta häipyvät, poistavat tunnuksensa ihan itse.
Jos et tee mitään, et voi tehdä virheitäkään...
Avatar
Antinontoxic
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3734
Liittynyt: 27 Maalis 2010, 17:41
Auto: R53 Cooper S '03
Paikkakunta: Vantaa

Eiköhän se ole parasta jos viedään nämä jutut sinne minne ne kuuluvat: kyseessä olevalle foorumille. Tämä nurkan takana (toisella foorumilla) tapahtuva kuranheitto ja asioiden puiminen ei varmasti palvele ketään eikä mitään. Oli totuus mikä tahansa niin pyydämme ettei toisen foorumin likapyykkiä enää jatkossa pestä BMWforumilla.

Jos muista autofoorumeista riittää asiallista keskustelua, niin pidetään ketju auki, muuten lukko uhkaa.
Avatar
FusionWolf
Valvoja
Valvoja
Viestit: 720
Liittynyt: 18 Syys 2010, 21:23
Auto: E90 320d

Antinontoxic kirjoitti:Eiköhän se ole parasta jos viedään nämä jutut sinne minne ne kuuluvat: kyseessä olevalle foorumille. Tämä nurkan takana (toisella foorumilla) tapahtuva kuranheitto ja asioiden puiminen ei varmasti palvele ketään eikä mitään. Oli totuus mikä tahansa niin pyydämme ettei toisen foorumin likapyykkiä enää jatkossa pestä BMWforumilla.

Jos muista autofoorumeista riittää asiallista keskustelua, niin pidetään ketju auki, muuten lukko uhkaa.
+1 :thuup:
Avatar
Worm
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 314
Liittynyt: 03 Loka 2010, 14:25
Paikkakunta: Vantaa

Ihan vaan osalle kirjoittajista, ja ilman herneitä nenään :

Aina kannattaa muistaa se, että "päteminen" millä tahansa, on lähinnä säälittävää.
Ja aina myös kannattaa miettiä, mikä meni pieleen, jos alkaa paskaa kaatumaan niskaan.

Ja siis ettei menisi ihan OT, niin tässä erinomainen autofoorumi, jos omistaa vanhan Opelin
tai on niistä kiinnostunut :)

http://www.opel6070club.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Ja tällä takavedolla meikäkäinen kurvailee kesäisin, jo vuodesta 1973 alkaen.

http://s99.photobucket.com/albums/l315/ ... 010054.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;
http://s99.photobucket.com/albums/l315/ ... 010056.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;
Cyclic Stig
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 138
Liittynyt: 03 Tammi 2011, 22:33

Ultimatum
Viimeksi muokannut Cyclic Stig, 06 Heinä 2011, 00:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
-V-
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 981
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 18:41
Auto: F20 LCI 118iA Sport + F30 LCI 320dA xDrive M sport
Paikkakunta: Kauniainen

Cyclic Stig kirjoitti:UltimateVW on ilmeisesti nurin? Ainakaan ei tunnu palvelin vastaavan, mitä tässä iltapäivän ja illan aikana olen muutaman kerran yrittänyt. Onko ketään UVW:n seuraajaa tällä palstalla? Onko ongelma tässä päässä vai yleisempikin?

Harmi jos on kumossa, sen palstan ylläpitoa kun ei paikalla kovin usein näy. Sinänsä hieno palsta voi siis olla kumossa pitkäänkin, toivottavasti ei lopullisesti. :/
Kyllä se illalla oli "toimimaton", nyt taas pelittää.
Ex: F10 520dA, F11LCI 520xdA, F20 116i, F30 318dA, E90LCI 320xdA, E92LCI 320Cd, E60LCI 530dA, E84 X1 20xdA, E90 335dA MSport, E60LCI 525i, E90 320d MSport, E81LCI 118d, E91LCI 320i, E92 325CdA, E46LCI 330Ci Cabrio MSport, E90 325iA, E82 120dA, E30 320iA
Vastaa Viestiin