X3:n bugit

katja
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 18
Liittynyt: 23 Heinä 2011, 15:25

Holhousyhteiskunta ulottuu näemmä saksalaiseenkin autofilosofiaan. Uudessa X3:ssa on muutama "for Your safety"-höpinällä perusteltu ominaisuus, joka maasturilla ajavaa todella harmittaa:

1. Auto ei liikahda ennenkuin jokainen ovi on tiiviisti suljettu. Asiaa pahentaa, että ovet ovat varsin tiukat ja esimerkiksi auton siirtäminen pihalla paiskaamatta ensin ovea kovaäänisesti kiinni (= herättämättä koko naapurustoa) ei onnistu.

2. Samaan liittyen: Kun auton saa n 5 km/h vauhtiin, oven avaaminen yllättäen onnistuu. Mutta: Jos peruuttamisen jälkeen(ovi auki jotta näkee auton viereisen maaston, jossa kiviä tms) yrittää ajaa eteenpäin, sama "turvallisuusviranomainen" iskee jälleen ja naulitsee auton paikoilleen.

3. Käsijarru ei vapaudu automaattisesti liikkeelle lähdettäessä. Se kuitenkin vapautuu, jos on mennyt päälle Hold-toiminnon sivutuotteena. Epäloogista ja kiusallista.

4. Auto ei tee mitään ajotilan muutokseen liittyvää, ellei ensin a) paina jarrua ja b) paina vaihdekepin oikeanpuoleista vipua. Turvallisuus tottakai - mutta eikö näitä jo nykyajan elektroniikalla voisi hoitaa jouhevammin?

5. For Your safety-idiotian kukkanen: Elektronista manuaalia ei voi lukea auton liikkuessa. Siis myöskään vierustoveri ei voi sitä lukea. Kuitenkin pelkääjän paikalla on turvavyövaroitin(painoanturi), joten miksei samaa anturia käytetä tunnistamaan, milloin kuskin vieressä istutaan eli manuaalin lukeminen ajaessa olisi turvallista? Ja miksei toisaalta samalla logiikalla estetä kuskia lukemasta auton muitakin mittareita ja keskusnäyttöä, onhan katseen irrottaminen tiestä aina "turvallisuusriski"?

6. Kuskin turvavyön vastakappale jää vaikeaan paikkaan kun penkin nostaa ylös. On hankittava varaosa tai jokin jatke. Lisäksi turvavyövaroitin on niin fiksu, ettei sitä voi huijata painamalla vyön vastakappaletta. BMW-insinöörin mielestä siis satunnainenkin ajaminen ilman vöitä on estettävä ehdoitta, aina ja kaikkialla. H...ttiin kansalaisvapaudet ja bemarin mainostama ajamisen ilo!

7. Auton huoltoavain on irrotettavissa kaukosäädin-osasta. Autoa ei kuitenkaan voi lukita ilman että varashälytin(lisävasruste) menee päälle(vain sisätilan- ja tilt-hälyn saa pois). Kun sitten auton avaa ko huoltoavaimella, laukeaa hälytys ja herättää jälleen kerran koko kulmakunnan.


Siinäpä uudelle autolle heti tuoreeltaan seitsemän kuolemansyntiä, joista yhdestäkään ei kärsinyt edellinen maasturi (Land Cruiser). Toivottavasti edes yksi näistä turvallisuusnarkomanian tuotteista saadaan huollossa ohitettua.

Moottorista ja vaihteistosta vielä sen verran, että automaatti vaihtaa todella herkästi alaspäin pienessäkin ylämäessä tai kiihdytyksessä, myös moottoritiellä. Ajaminen manuaaliasetuksella pisin vaihde (M8) päällä ei heikennä kiihtyvyyttä kahdeksankympin nopeudesta tippaakaan ja tuntuu olevan ainoa tapa estää moottorin turhat ryntäilyt mäkisillä teillä. Automaatti myös jarruttaa turhan tuntuisesti kun moottorin kuormitus vähenee esim kaasua löysättäessä tai saavuttaessa mäen harjalle.

Niin ja ne pakolliset Runflat-renkaat eivät ole suomalaisella asfaltilla hiljaisimmasta päästä, joskin tien epätasaisuudet tuntuvat niiden läpi yllättävän vähän ja ovat sorallakin ihan kelvollliset.

Näistä pienistä ketutuksista huolimatta erinomainen auto ja pääosin olen tyytyväinen hankintaan. Talviajokokemuskin vielä puuttuu ja sieltä viimeistään irtoaa sitä konsernin mainostamaa ajamisen iloa.
JukkaE60

2) Kokeileppa onnistuuko ajaa ovi auki siten että turvavyö on kiinni - ainakin F10:ssä onnistuu.

3) Kässärin kuuluu toimia just noin - eihän se muutoin olisi kässäri :mus:

4) Tää jää mulle epäselväksi että mikä mättää.

5) Manuskan lukeminen ajaessa on jotain ihan muuta kuin mittareiden vilkaisu.

Kyllä se siitä, onnea vaan uudelle autolle :thup:
Avatar
masiaro
Valvoja
Valvoja
Viestit: 1240
Liittynyt: 29 Maalis 2010, 10:45
Paikkakunta: Helsinki

Moi,

ensinnäkin tervetuloa foorumiin. Otsikko jäi kuitenkin miettimään, oletko tosiaan miettinyt asiat loppuun? En näe, että kaikki 7 kohdat ovat bugiin liittyviä. En itse omista F20 autoa enkä ole ajanut sillä kuin muutaman kerran. En kuitenkaan koskaan törmännyt "ärsyttäviin ongelmiin".
katja kirjoitti:1. Auto ei liikahda ennenkuin jokainen ovi on tiiviisti suljettu. Asiaa pahentaa, että ovet ovat varsin tiukat ja esimerkiksi auton siirtäminen pihalla paiskaamatta ensin ovea kovaäänisesti kiinni (= herättämättä koko naapurustoa) ei onnistu.

2. Samaan liittyen: Kun auton saa n 5 km/h vauhtiin, oven avaaminen yllättäen onnistuu. Mutta: Jos peruuttamisen jälkeen(ovi auki jotta näkee auton viereisen maaston, jossa kiviä tms) yrittää ajaa eteenpäin, sama "turvallisuusviranomainen" iskee jälleen ja naulitsee auton paikoilleen.
E60:ssä sähköinen vaihdekeppi kytkee itse P-asennolle jos avaa oven ja vapauttaa jarrua. Näemmä koskee kaikkia autoja missä on sähköinen vaihdekeppi. Turvavyön ollessa kiinni ongelma ei esiinny. Eli ongelmasi voi poistua kunhan vaan opit ajamaan turvavöiden kanssa kuten Turbo on ehtinyt sanoa. Auto siis tietää, että kun avaat ovet, et ole menossa ulos jättäen autoa rullaamaan koska turvavyö on kiinni. Tämmöstä "rullaamistapauksia ilman kuljettajaa" tuntuu tapahtuvan liikaa Yhdysvalloissa ;)
katja kirjoitti:4. Auto ei tee mitään ajotilan muutokseen liittyvää, ellei ensin a) paina jarrua ja b) paina vaihdekepin oikeanpuoleista vipua. Turvallisuus tottakai - mutta eikö näitä jo nykyajan elektroniikalla voisi hoitaa jouhevammin?
Tämähän on täysin tottumiskysymys, kussakin autoissa on eri tapa laittaa vaihde päälle.
katja kirjoitti:6. Kuskin turvavyön vastakappale jää vaikeaan paikkaan kun penkin nostaa ylös. On hankittava varaosa tai jokin jatke. Lisäksi turvavyövaroitin on niin fiksu, ettei sitä voi huijata painamalla vyön vastakappaletta. BMW-insinöörin mielestä siis satunnainenkin ajaminen ilman vöitä on estettävä ehdoitta, aina ja kaikkialla. H...ttiin kansalaisvapaudet ja bemarin mainostama ajamisen ilo!
Olen itseasiassa sama mieltä bemarin insiöörien kanssa. Tielle ei mennä ilman turvavyötä. Ja jos pihalla autoa tarvitsee siirtää, kyllä pippausta pitäisi sietää vähän aikaa.

:thuup:
- - -
katja
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 18
Liittynyt: 23 Heinä 2011, 15:25

Kiitos asiantunteville vastaajille. Kyseessä on mun eka bemari ja kokemusta silläkin vasta pari viikkoa.

Jukka:
Kohta 2: Onnistuu, kiitos vinkistä!
Kohta 3: Olen toista mieltä, mutta kai tuohon tottuu eikä koko kässäriä juuri edes tarvita.
Kohta 4:ssä mättää se, että edes käsijarrua ei saa pois päältä painamatta ensin jarrua. En ymmärrä, miksei käsijarru vapaudu automaattisesti kaasua painettaessa, jokin "turvallisuus"(lue: juridinen) kysymys varmaan.
Kohta 5: Kuten sanottu, vieressä istujan olisi kiva plarata kässäriä ja raportoida suullisesti kuskille - eikä asian hoitaminen paineanturin kautta olisi insinöörille iso ongelma.

Masiaro:
Tämmöstä "rullaamistapauksia ilman kuljettajaa" tuntuu tapahtuvan liikaa Yhdysvalloissa
-Siitä arvelinkin olevan kysymys. Kyseessä on klassinen "kissa mikrossa"-efekti eli joka paikkaan levinnyt turvallisuusnarkomania

Ja jos pihalla autoa tarvitsee siirtää, kyllä pippausta pitäisi sietää vähän aikaa.
Ironisinta onkin se, että piippaus kyllä lakkaa pian(joko vauhdin kasvaessa tai tietyn ajan kuluttua, en ole ehtinyt testata). Tien päälle voi siis hyvin mennä ilman turvavyötä kun taas pihalla auton siirrosta jostain syystä ollaan tehtaalla enemmän huolissaan. Näyttää siltä, ettei asiaa ole ajateltu loppuun asti.
Avatar
Antinontoxic
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3734
Liittynyt: 27 Maalis 2010, 17:41
Auto: R53 Cooper S '03
Paikkakunta: Vantaa

katja kirjoitti:Ja jos pihalla autoa tarvitsee siirtää, kyllä pippausta pitäisi sietää vähän aikaa.
Ironisinta onkin se, että piippaus kyllä lakkaa pian(joko vauhdin kasvaessa tai tietyn ajan kuluttua, en ole ehtinyt testata). Tien päälle voi siis hyvin mennä ilman turvavyötä kun taas pihalla auton siirrosta jostain syystä ollaan tehtaalla enemmän huolissaan. Näyttää siltä, ettei asiaa ole ajateltu loppuun asti.
Itseä tässä asiassa eniten ärsyttää se ettei tuota piippaamista saa loppumaan oikeastaan millään muulla kuin...
a) ajat tarpeeksi pitkään niin se loppuu
b) sammutat auton välillä ja lähden ajamaan uudestaan
c) laitat turvavyön paikalleen

Kaikki tämähän on oikein hienoa ja ymmärrän paremmin kuin hyvin, että miksi tällainen ärsyttävä äänimerkki on siihen laitettu ja 99% käytän aina turvavyötä. En vain osaa aja ilman turvavyötä, joten yleensä äänimerkki ei haittaa minua millään tavalla. MUTTA.... joskus on tilanteita kun siirrät autoa joitakin metrejä ja joudut nousemaan autosta. Pahimmillaan nouset autosta useita kertoja lyhyellä matkalla. Kun tuo pimputus kerran alkaa niin sitä ei saa loppumaan mitenkään jos moottori on käynnissä vaikka auto seisoo paikallaan, vaihteisto on P-asennossa ja kukaan ei enää edes istu autossa.
Avatar
X&3
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 125
Liittynyt: 25 Elo 2010, 16:21
Auto: X5 45e

E70:ssä piippaus loppuu heti kun laittaa vaihteen P-asentoon. Kannattaa kokeilla myös turvalukituksen asettamista, eli kun tietty nopeus saavutetaan (20 km/h? en muista) niin ovet menevät automattisesti turvalukkoon. Tällöin ei myöskään äänimerkki aktivoidu ennen kuin ovet menevät lukkoon, sallien siten lyhyet siirrot hitaassa vauhdissa.
Avatar
MasterH
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 158
Liittynyt: 21 Touko 2010, 22:47
Auto: F10 528iSA
Paikkakunta: Helsinki

katja kirjoitti: 4. Auto ei tee mitään ajotilan muutokseen liittyvää, ellei ensin a) paina jarrua ja b) paina vaihdekepin oikeanpuoleista vipua. Turvallisuus tottakai - mutta eikö näitä jo nykyajan elektroniikalla voisi hoitaa jouhevammin?
F-10:ssä ainakin vaihdekeppiä kevyesti työntamällä vaihde siirtää N-asentoon painamatta mitään nappia tai poljinta (D-asentoon pääsee myöskin takaisin, tämä auton siis liikkuessa. itsekin vasta hiljattain huomasin, kyseistä ominaisuutta kun en valtavasti ole kaipaillut.
Joten tähänkin löytyy pieni, joskin melko merkityksetön poikkeus.
Edell. E92 335iA
gestapo
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1870
Liittynyt: 01 Huhti 2010, 17:23
Auto: BMW i4 M50

MasterH kirjoitti:
katja kirjoitti: 4. Auto ei tee mitään ajotilan muutokseen liittyvää, ellei ensin a) paina jarrua ja b) paina vaihdekepin oikeanpuoleista vipua. Turvallisuus tottakai - mutta eikö näitä jo nykyajan elektroniikalla voisi hoitaa jouhevammin?
F-10:ssä ainakin vaihdekeppiä kevyesti työntamällä vaihde siirtää N-asentoon painamatta mitään nappia tai poljinta (D-asentoon pääsee myöskin takaisin, tämä auton siis liikkuessa. itsekin vasta hiljattain huomasin, kyseistä ominaisuutta kun en valtavasti ole kaipaillut.
Joten tähänkin löytyy pieni, joskin melko merkityksetön poikkeus.
Eikös tuo NjaD välinen siirto ole kaikissa automaateissa auton ollessa liikkeessä ilman "nappien" painamista? Ainakin ZFn kuusilovisessa on.
Ex: 2002/ E12 520/ E21 318i/ E34 518i/ E34 520i/ E46 316ti/ E87 116i/ E81 116i/ E84 X1/ F30 318dA/ F30 320iA xDrive/ F10 518dA/ F20 M135i xDrive/ F10 520dA xDrive/ G30 520dA xDrive/ G30 530e/ G20 330e xDrive/ i4 M50.
Avatar
Heikki_67
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 67
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 16:53
Auto: F10 520iA Business 2012

Tuosta käsijarrusta olen minäkin sitä mieltä, että on suunnittelubugi. Muissa saksalaisissa autoissa (esim. uudet Audit, Volkswagenit ja Opelit) sähköiset käsijarrut lähtevät automaattisesti pois päältä, kun automaattivaihteiston pistää D-asentoon ja painaa kaasua. Juuri niin sen pitääkin toimia! Mitäs iloa sähköisestä jarrusta on, jos sen joutuu manuaalisesti ottamaan pois. Ihan yhtä hyvin voisi sitten olla se perinteinen kahvamalli. Peruuttamalla noissa muissa saksalaisissakaan jarru ei lähde automaattisesti pois. Siis vaihde R-asentoon ja kaasun painallus johtaa siihen, että moottori yrittää taistella käsijarrua vastaan.
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

Heikki_67 kirjoitti:Tuosta käsijarrusta olen minäkin sitä mieltä, että on suunnittelubugi. Muissa saksalaisissa autoissa (esim. uudet Audit, Volkswagenit ja Opelit) sähköiset käsijarrut lähtevät automaattisesti pois päältä, kun automaattivaihteiston pistää D-asentoon ja painaa kaasua. Juuri niin sen pitääkin toimia! Mitäs iloa sähköisestä jarrusta on, jos sen joutuu manuaalisesti ottamaan pois. Ihan yhtä hyvin voisi sitten olla se perinteinen kahvamalli. Peruuttamalla noissa muissa saksalaisissakaan jarru ei lähde automaattisesti pois. Siis vaihde R-asentoon ja kaasun painallus johtaa siihen, että moottori yrittää taistella käsijarrua vastaan.
Noin se pelaa esim. appikukon uudessa Avensiksessakin. Siksi tuntui erittäin kummalta F10:n ja F11:sta koeajoilla (talvella kuin ajoin nuo) että käkkänappia piti erikseen räplätä jotta pääsee liikkeelle. Ihmettelin että mikä on kun ei pääse minnekään>sitten tajusin että sitähän pitää painaa erikseen. Se joystick tuntui kanssa kummalta mutta ehkä siihenkin käytössä tuttuu. Jotenkin vaan sellainen tavallinen keppi mikä on vielä X1:ssä ja 3-sarjassa tuntuu itselle omemmalta.
VolvostaBemariin
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1450
Liittynyt: 09 Huhti 2011, 15:05
Auto: G05 45e 2020
F45 225xe 2020

Bugina pitäisin F25:ssa sellaista ikävää ominaisuutta, että etupää kolisee silloin kun rengas putoaa alaspäin - esim. kun ajaa reippaamin hidastetöyssystä pois. Töyssylle mennessä ei kolahda, vaan vain silloin kun on joustoa alaspäin. Ei oikein anna laatuauton tuntua.... Onko muilla samaa vikaa vai voikohan minun 13 000 ajetussa jo olla välyksiä?!
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

VolvostaBemariin kirjoitti:Bugina pitäisin F25:ssa sellaista ikävää ominaisuutta, että etupää kolisee silloin kun rengas putoaa alaspäin - esim. kun ajaa reippaamin hidastetöyssystä pois. Töyssylle mennessä ei kolahda, vaan vain silloin kun on joustoa alaspäin. Ei oikein anna laatuauton tuntua.... Onko muilla samaa vikaa vai voikohan minun 13 000 ajetussa jo olla välyksiä?!
Tuolleen kolahteli ja tärskytti tietyissä ajotilanteissa kaikki koeajamani X1:kin. Laitoin sen ainakin X1:ssä sen piikkiin että jousitus on kovempi ja jäykempi (+ lisänä kovat6jäykät Run Flat renkaat) kuin E90/E91:n jotta se auto ei esim. keinuisi tai huojuisi suuremman maavaran ja korkeamman korin vuoksi vaan olisi yhtä jämäkkä kuin nuo henkilöauto-mallitkin. Lisäksi jousitus/auton etupää nypytti joillakin tienpinnoilla ja tätä samaa en huomannut 5-sarjan tai 3-sarjan koeajoilla enkä kyllä myöskään X3:n koeajolla.
katja
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 18
Liittynyt: 23 Heinä 2011, 15:25

Pari outoa piirrettä omalta osaltani vielä:

1. Taittuva vetokoukku vaatii esiin tullakseen takakontin avaamisen(pakko avatakin koska painike on siellä), mutta ilman virran kytkemistä koukku tulee esiin vain osittain(esiintulon aste vaihtelee, mutta jää ainakin lukkiutumatta). Jos virran unohtaa kytkeä, koukku menee uudella yrityksellä ensin takaisin sisään ja vasta sitten aloittaa uuden esiintuloyrityksen. Nappia pitää myös painaa jatkuvasti ja koukun ulostulo kestää puolisen minuuttia.

Kyllä insinöörit olisivat tämänkin voineet hoitaa elegantimmin. Suosittelen tätä mallia harkitseville manuaalisti säädettävää tai kokonaan irrotettavaa koukkua.

2. Auton etusäleikkö on varsin avoin ja päästää kaikki ötökät jäähdyttimen säleikölle. Väliin ei saa asennettua mitään verkkoa, koska tila on ylhäältäpäin peitetty. Saas nähdä, missä vaiheessa ötökkäkerros alkaa vaikuttaa jäähdytystehoon.

3. Kärryn kanssa ajaessa parkkitutka huutaa koko ajan(en jaksa kokeilla, monenko tunnin tai sadan kilometrin kuluttua kenties lopettaa). Tutkan saa hiljaiseksi painamalla sen symbolia kepin vieressä. Mutta: BMW:n insinööri ei nähtävästi itse ajele kärryn kanssa, koskapa painiketta on painettava joka kerta kun peruuttamisen jälkeen alat ajaa taas eteenpäin ja päinvastoin.


Suurinta osaa tähän asti mainitsemistani bugeista ei olisi, jos autonostajaa ei holhottaisi niin ylettömästi kaiken maailman piippauksin ja auton pakkosammutuksin "turvallisuuden" nimissä.
haba
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 315
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 21:20
Auto: G20 330e M Sport

katja kirjoitti:Pari outoa piirrettä omalta osaltani vielä:

1. Taittuva vetokoukku vaatii esiin tullakseen takakontin avaamisen(pakko avatakin koska painike on siellä), mutta ilman virran kytkemistä koukku tulee esiin vain osittain(esiintulon aste vaihtelee, mutta jää ainakin lukkiutumatta). Jos virran unohtaa kytkeä, koukku menee uudella yrityksellä ensin takaisin sisään ja vasta sitten aloittaa uuden esiintuloyrityksen. Nappia pitää myös painaa jatkuvasti ja koukun ulostulo kestää puolisen minuuttia.

Kyllä insinöörit olisivat tämänkin voineet hoitaa elegantimmin. Suosittelen tätä mallia harkitseville manuaalisti säädettävää tai kokonaan irrotettavaa koukkua.

2. Auton etusäleikkö on varsin avoin ja päästää kaikki ötökät jäähdyttimen säleikölle. Väliin ei saa asennettua mitään verkkoa, koska tila on ylhäältäpäin peitetty. Saas nähdä, missä vaiheessa ötökkäkerros alkaa vaikuttaa jäähdytystehoon.

3. Kärryn kanssa ajaessa parkkitutka huutaa koko ajan(en jaksa kokeilla, monenko tunnin tai sadan kilometrin kuluttua kenties lopettaa). Tutkan saa hiljaiseksi painamalla sen symbolia kepin vieressä. Mutta: BMW:n insinööri ei nähtävästi itse ajele kärryn kanssa, koskapa painiketta on painettava joka kerta kun peruuttamisen jälkeen alat ajaa taas eteenpäin ja päinvastoin.


Suurinta osaa tähän asti mainitsemistani bugeista ei olisi, jos autonostajaa ei holhottaisi niin ylettömästi kaiken maailman piippauksin ja auton pakkosammutuksin "turvallisuuden" nimissä.
Itsellä ainakin koukku tulee nätisti alas ja ylös, eikä nappia tarvitse painaa koko aikaa, yks painallus ja koukku lukittuu molempiin päihin.

Samoin takatutka on poissa pelistä eikä huuda kun koukkuun laittaa valopistokkeen kiinni.
Avatar
masiaro
Valvoja
Valvoja
Viestit: 1240
Liittynyt: 29 Maalis 2010, 10:45
Paikkakunta: Helsinki

Ajattelinkin, ettei noin pitäis mennä, kuten haba vahvisti. E91:ssä ei ollut moista ongelmaa, uudemmassa ei voi huonompaan mennä. Kyllä bemari tietää mitä tehdä jos kärry on kiinni. Kärryhän vaikuttaa koko auton veto-ominaisuuksiin, jotta auto muuttaa turvaohjelmiaan. Katjalla taitaa olla motonetin vetokoukkusarja josta auto ei saa mitään tietoa sähköisessä muodossa. Valitettavasti kyllä monet nykyautot vaativat paljon tietoja ja vielä sähköisesti, mihin monet meistä ei enää pysty vaikuttamaan "kotikonstein".
- - -
jij
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 27
Liittynyt: 29 Touko 2011, 16:16

3. kohdan bugiin eli käsijarruun näyttäisi tulevan korjaus 2012 mallistoon syyskuun tuotannosta lähtien eli pitäisi niissä autoissa käsijarrun vapautua automaattisesti.
Lisäksi tulee pari uutta moottori vaihtoehtoa eli nelisynterinen bensaturbo 20i, 184 hv/270 nm ja kuusisylinterinen diesel 35d, 313 hv ja "vaatimattomat" 630 nm vääntöä.
Myös navigointiin tulee jotain lisätoimintoja ja sisäverhoilun listat saa myös mustana.
( lähde bmwblog.com )
VolvostaBemariin
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1450
Liittynyt: 09 Huhti 2011, 15:05
Auto: G05 45e 2020
F45 225xe 2020

Kolinoista, joihin viittasin:

Taitaa tosiaan olla, että runflateillä ja kovalla alustalla on tekemistä asian kanssa. Kun ajan alustan säätö "Normal" asennossa, niin ei mielestäni kolise niin kuin "Sport" asennossa.
Vastaa Viestiin