F31 kabiinin fiksaus

F30, F31, F32, F33, F34, F36
vmp
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 5
Liittynyt: 04 Elo 2015, 09:47

Olisiko raadilla suosituksia osaavasta tekijästä eteläisen Suomen alueella matkustamon nitinöiden korjaamiseen?

Uutena hiljainen F31 alkoi paukkua ja nitistä ympäriinsä kun ovipahveja ja kojelautaa käytettiin auki pienen kolhukorjauksen ja Alpine Hifi-asennuksen yhteydessä. Tietenkin Laakkosella kolhittiin myös keskikonsolia, joten siihenkin on listaa vaihdettu. Ylimääräiset äänet v*tuttaneet jo vuoden päivät sen verran ankarasti että olen valmis maksamaan pitkän pennin oikean ammattilaisen työstä. Tai sitten kottero lähtee paaliin...

vmp
Antore
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 284
Liittynyt: 14 Loka 2016, 22:34
Auto: G30 & F30
Paikkakunta: Espoo

Valitettavasti ei ole suositella ammattilaista nitinöiden poistoon mutta tuoreen (käytetyn) F30:n omistajana harmittelin ihan samaa asiaa. Olen saanut valtaosan ärsyttävistä nitinöistä pois ja ehkä saat minun kokemuksista edes vähän vinkkiä. Vänkärin ovesta kuului pahin ja aivan todella ärsyttävä rätinä vähänkään epätasaisella pinnalla. Tämän aiheutti lukitusnuppi joka heilui aivan hervottomasti ja päästi siis aivan yllättävän kovaa rätinää osuessaan holkkiin jonka läpi se ovipahvista tulee. Ensiapu oli hyvin ohut musta superlon-riekale jonka survoin holkin ja tapin väliin neulalla :) Kunnolla homma korjaantui pienen audiopäivityksen yhteydessä, liimasin itseliimautuvaa vaahtomuovi tiivistettä palasen ovipellin ja lukitustapin väliin niin, että kepakko ei pääse heilumaan omia aikojaan.
Ehkä ärsyttävimmät nitinät ja ratinat lähti kuitenkin kojetaulusta. Irrotin kuskinpuoleisen tuuletusritilän ja keskimmäiset tuuletussuuttimet kehyksineen ja lähdin mukulakivikoeajolle ja olipas hiljaista! Nuo suuttimet ja niiden ympäristö lähtee helposti irti ihan sormin suostuttelemalla. Keskimmäisten suuttimien ympärillä olevan kehyksen takana on liittimet lukitukselle ja hätävilkuille jotka pitää irrottaa. Kotona kun noita tutkin, huomasin alareunassa olevan kehyksen pitävän todella ärsyttävää nitinää. Nysväsin kiinnityskohtia liimaamalla pikaliimalla pieniä nippusiteen palasia tämän kehyksen kiinnityskohtiin ja sain näin sen tosi hyvin kiinni isompaan kehykseen. Olihan siinä askartelemista mutta ihan mukavaa nysväämistä varsinkin kun lopputulos oli tosi onnistunut.

Video natisevista osista:
https://youtu.be/p1SirEbWPis

En saa youtube-upotusta aikaiseksi. Jos jollain tämä hallussa niin olisin vinkistä kiitollinen.
vmp
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 5
Liittynyt: 04 Elo 2015, 09:47

Kiitos vaivannäöstä! Jollen saa ensi kesään mennessä mitään ratkaisua aikaiseksi niin voisihan tuota kokeilla. Kokemus kyllä kertoo että yleensä tulee hiki ja itku vapaavalintaisessa järjestyksessä... ;)
Vastaa Viestiin