Jyväskylä - Veljekset Laakkonen Oy

Keskustelua jälleenmyyjien ja maahantuojan palveluista
EPJBMW
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 764
Liittynyt: 17 Syys 2010, 18:49
Auto: F25 X3 xDrive20d
Paikkakunta: Jyväskylä

Esimerkkikertomus koskee Laakkosen myymää toista automerkkiä, mutta liittyy Bemariin sitä kautta, että tilasin oman BMW:ni samalta myyjältä jonka kanssa asioin tässäkin jutussa.
Elikkäs: Vaihdoin perheen kakkosauton, vanhempaan pikku Skodaan joka oli iästään huolimatta siisti ja kohtuu kilometreillä.
Joskushan näissä käytetyissä voi kuitenkin tulla erinäisiä yllätyksiä ja niinpä ajokki päätti eräänä päivänä alkaa hälytellä öljynpaineitaan. Kun en tuntenut autoa vielä tarkemmin, tuli ensimäiseksi mieleen soittaa kauppialle ja hommahan lähti heti rullaamaan! Samaan puheluun saatiin paikalle Skodan huoltoneuvoja, jonka kanssa käytiin tilanne läpi ja vaikka hänen diagnoosinsa oli, ettei tilanne toden näköisesti ole niin paha miltä näyttää, toimitaan varmimman mukaan. Siispä auto lähti hinurilla pajalle ja me saatiin alle sijais auto. Jo seuraavana päivänä sain oman auton korjattuna pois ja palautin samalla laina-auton. (Vika ei ollut onneksi vakava.)
Kaikki tämä toimi kuin unelma! Ainoa odottelu johtui hinurista, mikä nyt on ymmärrettävää.
Olin aiemin tilannut merkkikohtaiset lattiamatot tuohon Skodaan ja samalla kun hain auton lunastin myös nuo matot. Sama asiallisuus ja hyvä palvelu pelasi myös varaosien puolella.
Ei voi siis muuta kuin kehua.
Kun ottaa vielä huomioon tuon ajokkini hintaluokan, niin ei täällä ainakaan auton kalleuteen tuijoteta asiakaspalvelussa. :thup:
Saneeraaja
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 18
Liittynyt: 20 Maalis 2011, 00:47
Auto: F11 518dAT M-Sport

Meidän kokemuksemme Jyväskylän Laakkosen palveluista ovat perin vaatimattomia. Rouva yritti käydä pyytämässä tarjousta uudesta 520da:sta työmatkansa ohessa, mutta epäonnistui. Ensimmäisellä kerralla oli ollut vesisade, eikä myyjää kiinnostanut lähteä katsomaan vaihdokkia (318d -08) vaan pyysi palaamaan asiaan myöhemmin. No, uusi yritys ei tuottanut tarjousta sekään, vaan myyjä halusi myydä käytettyä 520da:ta, joka olisi kuulemma tulossa pian. Hän lupasi olla yhteydessä puhelimitse ja lähettää tarjouksen sähköpostilla. Tarjousta ei ikinä kuulunut, mutta noin kk sitten hän kyllä soitti ja tarjosi tätä nyt saapunutta "vähän käytettyä" 520da:ta. Kiitimme ja sanoimme jo tilanneemme uuden.
Nykyiset:, F11 518dat M-sport, 996 carrera 4 -01, F21 116dA -12, Exät: F10 520da -12, Hiace 4x4 117 -10, E90 318d -08, V50 2.0d -05
EPJBMW
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 764
Liittynyt: 17 Syys 2010, 18:49
Auto: F25 X3 xDrive20d
Paikkakunta: Jyväskylä

Nyt on kyllä annettava täysi tunnustus Jyväskylän Laakkosen BMW-huollon toiminnalle.
Autoni kävi "takapää remontissa" ja palvelu oli kokoajan erittäin asiallista ja toimivaa.
Toki heillä on tuo merkkikohtainen luottomies, jonka kanssa asiointi on aina onnistunut, mutta nyt juttu toimi muidenkin kanssa todella hienosti!! :thup:
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

EPJBMW kirjoitti:Nyt on kyllä annettava täysi tunnustus Jyväskylän Laakkosen BMW-huollon toiminnalle.
Autoni kävi "takapää remontissa" ja palvelu oli kokoajan erittäin asiallista ja toimivaa.
Toki heillä on tuo merkkikohtainen luottomies, jonka kanssa asiointi on aina onnistunut, mutta nyt juttu toimi muidenkin kanssa todella hienosti!! :thup:
Eli siis takaiskarien yläpään rempassa? Loppuiko kolinat?
EPJBMW
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 764
Liittynyt: 17 Syys 2010, 18:49
Auto: F25 X3 xDrive20d
Paikkakunta: Jyväskylä

J1978 kirjoitti:Eli siis takaiskarien yläpään rempassa? Loppuiko kolinat?
Tuolla "F30 kokemusten" puolella kerroinkin hiukka enemmän tästä huollosta. Elikkä korjauskohde oli nimen omaan iskunvaimmentimien yläpäät.
Itse en ole vielä kerennyt testaamaan, mutta vaimo oli sitä mieltä, että takapää hiljeni.
EPJBMW
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 764
Liittynyt: 17 Syys 2010, 18:49
Auto: F25 X3 xDrive20d
Paikkakunta: Jyväskylä

Johtuneeko tuosta aloituksesatani, joka koski vierasta merkkiä vai mistä, kun tämän myymälän asioihin ei kenelläkään muulla kuin minulla tunnu olevan mitään sanomista?
Ykkös ajokki kävi tänään tehdastakuu korjauksessa joka hoitui todella hyvin!!
Kun tuon kakkosen (piskuinen Skoda) varaosa hankinnat on myös pelanneet aivan yhtä hyvin kuin kalliimmallakin merkillä, niin minä en voi edeleenkään muuta kuin kehua heitä, todella hyvästä palvelusta.

EDIT: Sen verran miinusta, että vanteen pultit oli taas jossakin "julumetussa" momentissa.
GiraFFi
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 85
Liittynyt: 18 Loka 2011, 13:45
Auto: F20 LCI 118dA M-sport

Lokakuussa tuli käytettyä kilometri huollossa oma, jossa samalla vaihdeltiin iskareiden yläpäät hiljaisempiin (takuuseen) ja korjailtiin aurauskulmia. Aurauskulmien mittaus ja säätö oli iha törkeän kallis toimenpide, mutta eipähän tarvinnut käyttää erikseen muualla...

Etupenkkien aluset piti käydä vaihtamassa ruosteettomiin eri kerralla. Tämä oli kyllä mainittu huoltoa varatessa, joten varaosien tilaaminen etukäteen olisi ollut mahdollista. Tyyppiviasta kuitenkin kyse. Tästä miinusta. Auton huoltoon vieminen työpäivänä kun on aina vähän haastavaa ja vaatii järjestelyjä.

Sijaisautoa ei ollut tarjolla kuin vuokraamon hinnalla, eli todella kalliilla. Tämä olisi mielestäni kovasti joustavuutta lisäävä palvelu joko ihan ilmaiseksi tai järkevää korvausta vastaan. Ainakin jos takuuseen meneviä "ylimääräisiä" huoltoja. Varsinkin kun tuo liike on keskellä metsää.
ts636
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 40
Liittynyt: 06 Marras 2011, 17:36
Auto: F10 525da
Paikkakunta: Jyväskylä

Minulla JKL Laakkoselta vain hyviä kokemuksia huolloista ja takuukorjauksista jotka ovat ainakin minun
tapauksessa hoidettu todella tyylikkäästi.Lähinnä tuo F10 vaivanneita ilmastoinnin pihinöitä korjailtiin sitkeästi minulle
kyllä järjestyi hyvinkin sijaisauto tosin milloin oli skoda tai 1-sarjan kippo mutta kuitenkin.
BMW uusien autojen myynti taas ho hoi jaa..onneksi niitä voi ostaa muualtakin.
Anyway
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 445
Liittynyt: 19 Elo 2010, 19:49
Paikkakunta: Helsinki

GiraFFi kirjoitti: Sijaisautoa ei ollut tarjolla kuin vuokraamon hinnalla, eli todella kalliilla. Tämä olisi mielestäni kovasti joustavuutta lisäävä palvelu joko ihan ilmaiseksi tai järkevää korvausta vastaan. Ainakin jos takuuseen meneviä "ylimääräisiä" huoltoja. Varsinkin kun tuo liike on keskellä metsää.
Autokeskus tarjoaa sijaisauton ns. ilmaiseksi, kyllä se sijaisauton hinta on ujutettu sinne työn ja
tarvikkeiden hintoihin. Kun pyysin tarjouksen 60000 km huollosta, niin Laakkonen Helsinki oli halvempi kuin Airport
Autokeskus. Ja tunnetusti Laakkonen se ei ole mikään halpa pulju.
Avatar
Anssi79
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 550
Liittynyt: 13 Marras 2012, 08:23
Auto: 330e M-Sport 2020
118ia M-Sport 2020
Paikkakunta: Espoo

GiraFFi kirjoitti:Lokakuussa tuli käytettyä kilometri huollossa oma, jossa samalla vaihdeltiin iskareiden yläpäät hiljaisempiin (takuuseen) ja korjailtiin aurauskulmia. Aurauskulmien mittaus ja säätö oli iha törkeän kallis toimenpide, mutta eipähän tarvinnut käyttää erikseen muualla...

Etupenkkien aluset piti käydä vaihtamassa ruosteettomiin eri kerralla. Tämä oli kyllä mainittu huoltoa varatessa, joten varaosien tilaaminen etukäteen olisi ollut mahdollista. Tyyppiviasta kuitenkin kyse. Tästä miinusta. Auton huoltoon vieminen työpäivänä kun on aina vähän haastavaa ja vaatii järjestelyjä.

Sijaisautoa ei ollut tarjolla kuin vuokraamon hinnalla, eli todella kalliilla. Tämä olisi mielestäni kovasti joustavuutta lisäävä palvelu joko ihan ilmaiseksi tai järkevää korvausta vastaan. Ainakin jos takuuseen meneviä "ylimääräisiä" huoltoja. Varsinkin kun tuo liike on keskellä metsää.
Mulla meni auto eilen ekaan huoltoon ja tuulilasin vaihtoon (Laakkonen Espoo), samalla olin listannut muutamat takuuviat. Mainitsin jo aikaa varatessa että tarvitsen sijaisauton, vuokraamon heppu sitten kertoi hinnan ja mainitsin että menee varmaan maahantuojalle lasku kun on takuu vikoja? varmisti tuon avaimet vastaanottaneelta henkilöltä ja asia OK.
G20 330e M-Sport -20 -- F40 118ia M-Sport -20
Ex.G30 530e M-Sport -18- F34 xDrive M-Sport -15 - söpö Fiat 500c - HandWashOnly F30 - Audi A3 quattro - BMW 325 E91 - 2x E46
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

Anyway kirjoitti:
GiraFFi kirjoitti: Sijaisautoa ei ollut tarjolla kuin vuokraamon hinnalla, eli todella kalliilla. Tämä olisi mielestäni kovasti joustavuutta lisäävä palvelu joko ihan ilmaiseksi tai järkevää korvausta vastaan. Ainakin jos takuuseen meneviä "ylimääräisiä" huoltoja. Varsinkin kun tuo liike on keskellä metsää.
Autokeskus tarjoaa sijaisauton ns. ilmaiseksi, kyllä se sijaisauton hinta on ujutettu sinne työn ja
tarvikkeiden hintoihin. Kun pyysin tarjouksen 60000 km huollosta, niin Laakkonen Helsinki oli halvempi kuin Airport
Autokeskus. Ja tunnetusti Laakkonen se ei ole mikään halpa pulju.
Toki normihuolloissa tuolla on merkitystä (sijaisauton hinta piilotetaan huollon hintaa, jos siitä ei erikseen veloiteta), mutta kun Autokeskus antaa ne autot ilmaiseksi käyttöön takuuhuollonkin ajaksi jota Laakkonen ei tee. Silloin sillä on merkitystä!
Avatar
Anssi79
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 550
Liittynyt: 13 Marras 2012, 08:23
Auto: 330e M-Sport 2020
118ia M-Sport 2020
Paikkakunta: Espoo

J1978 kirjoitti:
Anyway kirjoitti:
GiraFFi kirjoitti: Sijaisautoa ei ollut tarjolla kuin vuokraamon hinnalla, eli todella kalliilla. Tämä olisi mielestäni kovasti joustavuutta lisäävä palvelu joko ihan ilmaiseksi tai järkevää korvausta vastaan. Ainakin jos takuuseen meneviä "ylimääräisiä" huoltoja. Varsinkin kun tuo liike on keskellä metsää.
Autokeskus tarjoaa sijaisauton ns. ilmaiseksi, kyllä se sijaisauton hinta on ujutettu sinne työn ja
tarvikkeiden hintoihin. Kun pyysin tarjouksen 60000 km huollosta, niin Laakkonen Helsinki oli halvempi kuin Airport
Autokeskus. Ja tunnetusti Laakkonen se ei ole mikään halpa pulju.
Toki normihuolloissa tuolla on merkitystä (sijaisauton hinta piilotetaan huollon hintaa, jos siitä ei erikseen veloiteta), mutta kun Autokeskus antaa ne autot ilmaiseksi käyttöön takuuhuollonkin ajaksi jota Laakkonen ei tee. Silloin sillä on merkitystä!
Kyllä Laakkonen tähän asti on takuuhuoltojen ajaksi auton antanut ilmaiseksi ja ymmärsin että on ihan normaali käytäntö minkä maahantuoja maksaa?
G20 330e M-Sport -20 -- F40 118ia M-Sport -20
Ex.G30 530e M-Sport -18- F34 xDrive M-Sport -15 - söpö Fiat 500c - HandWashOnly F30 - Audi A3 quattro - BMW 325 E91 - 2x E46
J1978
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 2776
Liittynyt: 28 Maalis 2010, 09:45
Auto: F34 320iA xDrive
ex F30 320iA xDrive vm. 2013

Mm. Skodan, Mazdan, volkkarin kohdalla Laakkosella sijaisauto kuitenkin maksaa ja myös takuuhuoltojen aikana.
gestapo
Rekisteröitynyt käyttäjä
Rekisteröitynyt käyttäjä
Viestit: 1870
Liittynyt: 01 Huhti 2010, 17:23
Auto: BMW i4 M50

Tulipa tuosta liikkeestä haettua jo viides peräkkäinen uusi Bemu.
Ei ole valittamista Myyntipalvelusta,kiitettävästi on aina sujunut,vaikka välillä on noita lisävarusteita olen tekstiviesteillä lisännyt mihin aikaan tahansa.
Huollosta on vähemmän kokemusta,mutta aikaisemmin muutamasta takuuasiasta ja tuulilasin vaihdosta päätellen saa JKL kiitettävän arvosanan.
Ex: 2002/ E12 520/ E21 318i/ E34 518i/ E34 520i/ E46 316ti/ E87 116i/ E81 116i/ E84 X1/ F30 318dA/ F30 320iA xDrive/ F10 518dA/ F20 M135i xDrive/ F10 520dA xDrive/ G30 520dA xDrive/ G30 530e/ G20 330e xDrive/ i4 M50.
Vastaa Viestiin